Tarina

Jossain 2015 vuoden tienoilla alkoi ärsyttämään kun nuoren miehenalun mailoja alkoi menemään siihen mallin poikki, että hirvitti. Mailat olivat kalliita ja jostain syystä kun tekniikka on aina kiinnostanut heräsi mielenkiinto, etteikö asialle voisi tehdä jotain. Aikani keppejä tutkittua aloin miettimään saisiko kehitettyä kustannustehokkaan ja kilpailukykyisen mailan. Tästä pohdinnasta ”hokiseiskan” tarina alkoi Mika Korsumäen autotallissa.

Niinpä mailojen tutkimusta aloitettiin tekemään enemmän suunnitelmallisesti ja etsittiin sopiva alihankkija. Ensimmäiset mailat H7VEN-brändin alla saatiin myyntiin vuoden 2016 jouluna.
Kaikki ei tietenkään mennyt niinkuin ”elokuvissa” ja  haasteita tuli. Mailat ei olleet vielä valmiita ja testausta sekä laadun valvontaa jalostettiin paremmaksi. Pienen aikalisän jälkeen kaudelle 2018 saatiin uudet mallit myyntiin.

”Tuotteet kehittyivät ja haasteista on pyritty ottamaan oppia. Aina kun tehdään teknisiä juttuja niin välillä on hieman karikkoisempaa, mutta suunta ja visio on selkeänä mihin halutaan mennä. Pääasia, eli tuotteiden ominaisuudet ja laatu on tehnyt huikeita harppauksia”- Mika K. 

H7VEN eli HOCKEY SEVEN on Suomessa kehitetty huipputason jääkiekkomaila. Kaikki mailat ovat hiilikuidusta valmistettuja ja niiden valmistuksessa on käytetty uusimpia menetelmiä. Kehityksessä on huomioitu mailojen viimeisin teknologia ja materiaalit ovat korkealuokkaisia, maailman johtavan hiilikuituvalmistajan, Japanilaisen Torayn tuotteita. Valmistusmenetelmän ja laadukkaiden materiaalien ansiosta mailojen paino on saatu alhaiseksi ja varren joustojäykkyys erittäin tasalaatuiseksi.

Lähestyimme asiaa eri tavalla kuin moni pieni valmistaja. Emme tyytyneet vain kopioimaan samaa rakennetta, vaan määrittelemme ominaisuudet, valitsemme materiaalit ja teemme testaukset. Olemme tehneet vuosien ajan runsaasti tuotekehittelyä ja testaamista. Olemme kehittäneet testausmenetelmiä ja hieroneet valmistusprosessia varmistaaksemme tasaisen laadun. Meille valmis tuote tarkoittaa laadukasta, toimivaa ja viimeisteltyä mailaa kohtuullisella kustannuksella.

Tähtäämme aina parhaaseen – mailaan, jolla jokainen voi pelata kuin mestari. Mailaan, joka kestää kovissakin paikoissa – seiskapeleissä, ratkaisuhetkillä ja finaaleissa.

Haluatko osallistua Hockey Seven -jääkiekkomailojen kehitystyöhön? Ota yhteyttä alla olevaan osoitteeseen: support@hockeyseven.fi

HOCKEY SEVEN – Play like a Champion.